keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Käytiin 5-veen kanssa shoppailemassa ja avasin kylmän oluen lepopäivän kunniaksi palattuani. Haettiin 4 kg proteiinia teinille, jos ei sen vaikka tarvitsisi sitten syödä sitä lihan muodossa samaa määrää päivittäin ja käytiin lääkekaupassa. Apteekissa sitten myyjän ojentaessa ipanalle ilmaista lääkeyhtiön mainoksella varustettua rantapalloa poika kysyi "Mikä tämä on?" johon farmaseutti tietenkin vastasi "rantapallo". Aavistelin jo pelokkaana ja pahaenteisesti tämän vastauksen seuraamuksia ja hetken kuluttua totesinkin aavistukseni osuneen oikeaan: "Voiko sitä käyttää sisällä?" "Voi" vastasi apteekintäti. "No miksi se sitten on rantapallo jos sitä voi käyttää myös sisällä?" Tästä alkoi loputon kysymysten vyöry, joka selvästi sai farmaseutin katumaan tuota pallon ojennusta takana olevan jonon ärtymyksestä puhumattakaan. Jouduin lieviä voimakeinoja käyttäen viemään lapsen pois tiskiltä ja samalla tiesin joutuvani vastaamaan niin moneen avoimeen pallo-kysymykseen. Viimein päästiin kotiin. Viiden kauppakassin kanssa kamppaillessani ja yrittäessäni niitä saada samalla kertaa sisälle mietin ratkaisua tähän ongelmaan helpottaakseni tätä käytännön suoritusta. Liian vähän taskuja! totesin, ja muistelin viime yönä saamaani oppia tähän asiaan:

Kahdella neitosella oli palava moottoriöljyn tarve ja  päättivätkin sitten noutaa sitä varmasti riittävästi paikalliselta huoltoasemalta. Molemmat taitavasti tunkivat niitä kesähameidensa alle, neljä viiden litran pönikkää per nenä ja poistuivat huoltamolta maksun unohtuessa. Näppärästi näytti onnistuvan moisen tavaramäärän kantaminen koska toinen pystyi tekstariakin kulkiessaan näpyttelemään. Eteneminen tosin näytti siltä että käynnissä olisi samaan aikaan synnytysoperaatio jossa tungetaan ulos aikuista ihmistä.

Samaan aikaan lähistöllä oli Markku ahdistelemassa pikkutyttöjä ja ehdottelemassa näille rivouksia. Markun tavatessamme tämä pyysi kaikilta anteeksi pienehkön julkisen nolaamisen jälkeen ja lupasi parantaa tapansa. Tämä seksipeto kertoi olevansa juhlimassa 5-kymppisiään ja pakko olikin tämän naaman punakkuuden perusteella kysyä oliko nämä juhlat kenties olleet jo montakin päivää sitten? "Huhtikuussa", vastasi Markku.

Ilta jatkui monipuolisissa merkeissä, kuten Vladivostokista syntyjään olevan Olgan ja maanviljelijä Pertin välien selvittelyllä. Olga vaikutti jotenkin kaukaisesti tutulta, hetken jo mietin että olinko nähnyt hänet vuonna -80 (muistaakseni) Moskovan olympialaisten painonnostolavalla vai hieman myöhemmin moukariringissä? Pertti puolestaan oli omanlaisensa ilmestys Ragazzi-takissaan (Simo vaatehuoneelta hei!) ja koko 60 kg:n elopainollaan. Olga kertoi Pertin lyöneen tätä, joka sinänsä oli epäuskottavaa koska tuon lyönnin jälkeen olisi virkavaltaa tarvittu paikalle ainoastaan taittelemaan Pertti ulos eteisen siivoukomeron ylähyllyltä. Pertti väitti Olgan lyöneen häntä, joka sekin oli epäuskottavaa koska Pertin pää oli edelleen paikoillaan hieman kapeiden hartioiden välissä. Siinä aikamme asiaa soviteltuamme alkoi tunnelma jo lämmetä hyvällä tavalla ja sovinnon löytyessä alkoi Olga jo luomaan kiihkoisia katseita Perttiin samalla lipoen huuliaan. Jätimme kyyhkyläiset kotiin Pertin katseen huutaessa "APUA!" samalla kun oven painoin kiinni.

Aamuyön tunneilla vielä koin suunnatonta hämmästystä tästä muuttuneesta maailmasta. Pari nuorisokodin asukkia oli suunnitellut ohjaajien "teippaamista", siis vailla minkäänlaista kunnioitusta auktoriteetteja kohtaan. Samalla mieleeni tuli se keväinen tapahtuma kun eräs nuorisokodin 14-vuotias, 40 kiloinen asukki huusi minulle yläkerran ikkunasta "Hei possu! Tules tänne ni suolestan sut!" Tuolloinkaan en voinut kuin tyrmistyneenä kuunnella mihin tämä maailma on mennyt. Toista se oli minun nuoruudessa: jos edes oltiin mietitty pahantekoa niin maijan nähdessä juostiin metsään kauhuissamme piiloon. Ja se kylän kovin pahis jonka iskä oli istunut 10 vuotta linnassa ja äiti opettanut jo 3-vuotiaana miten pontikkaa keitetään, uskalsi seisoa 3 sekuntia pitempään paikallaan kuin me muut..ja SE oli kova jätkä! Ei ole mikään enää ennallaan ei.

Mutta nyt siis on vuoro lusittu ja rauha maassa. Yksi teineistä lähti riparille, ei minkään hengellisen herätyksen perässä vaan lahjarahojen kiilto silmissään. Tuuminkin tässä että jos laskee yhteen leirimaksut, sen aiheuttamat polttoainekulut ja juhlien järjestämiseen laittavat maksut niin helpommalla olisin päässyt jos olisin iskenyt pojalle 400 kouraan suoraan...olisi sentään ollut tämänkin viikon käytössä lapsityövoimana. Ja samalla tulee mieleen kaverini fb:ssa julkaisemansa sanonta:" Religion is like a penis. It's fine to have one. It's fine to be proud of it. But please don't whip it out in public and start waving it around.And please don't try to shove it down my children's throats."

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Tässä eräänä päivänä minut yllätti täysin valtaisa kurkkukipu, joka iltaa kohden tuntui siltä kuin nieluni syövereissä olisi vietetty Tuonelan grillauspitoja. Nukkumaan mennessäni ahmin suuhuni kaikki lääkekaapista löytyvät vähänkään kivun helpoitukseen viittaavat valmisteet, muttei näistä kuitenkaan ollut minkäänlaista apua vaivaan.

Aamuyöllä sitten tunsin lievää hengitysvaikeutta ja raahauduin peilin eteen katsomaan mitä siellä kurkussa tapahtuu. Avatessani suuta amolleen luulin ensin siellä möllöttävän iltapalaksi nauttimani kananmunan jonka ehkä olin unohtanut nielaista, mutta pian totesin että kyllä sen täytyy olla jotain muuta.. Kiireesti sairaalaan.

Perille päästyäni valitin kurkkukipua hoitajalle joka totesi hänellä olevan reseptinkirjoitusoikeus, joten hän laittaa vähän vpenmegaa kehiin ni kyllä sillä mies kuntoon saadaan. Tämä otti tikun käteen ja lampun toiseen ja käski avaamaan suuta..."Mitä vi...., mikä tuo on!?" hän huudahti ällistyneenä, ja alkoi naama valkoisena soittamaan paikkaa osastolle.

Perille päästyäni iskettiin neuloja käsivarsiin ja nyt ne näyttävätkin samalta kuin Piri-Pekan taipeet hulluimpina juhlavuosina. Letkut laitettiin suoniin ja tiputettiin lääkkeitä suoralla yhteydellä.

Pian minut ohjattiin huoneeseen joka oli päällisin puolin kuin mikä tahansa modernin sairaalan huone. Silmiin kuitenkin pisti pöydällä lojuvat instrumentit, jotka eivät muistuttaneet lainkaan mitään normaaleja lääkärityökaluja vaan enemmänkin puusepän välineitä kahvoineen ja talttoineen. Keskellä huonetta oli puurakenteinen, metallilla vahvistettu penkki joka oli täsmälleen samanlainen kuin "Ride the Lighning"-albumin kannessa oleva sähkötuoli. Itsekseni mietin että moni on aikanaan kuollut tuohon penkkiin ja teenköhän minäkään poikkeusta? Lääkäri pyysi minua istumaan tuoliin ja sanoi "Katsotaanpas vähän tuota...kokeilen vähän pienenpienellä neulalla mitä sieltä löytyy." Siinä vaiheessa kun lääkäri veti ylleen teurastaja-mallista esiliinaa ja näppylähanskoja muistuttavia sormikkaita alkoi pieni pelko vallata mieltäni että mitähän nyt tapahtuu. Kysyin varovasti onko toimenpide kovinkin kivulias johon lääkäri vastasi "ei yhtään satu, puudutuspiikki vähän nipistää mutta sen jälkeen et tunne mitään." Se puudutuspiikkikin tulehtuneessa limakalvossa tuntui jo lamaannuttavalta, mutta huomatessani sumeiden silmieni läpi kirurginveitsen välähtävän suuni edessä tajusin sen pienenpienen neulan olleen paskapuhetta... Yritin paeta paikalta selkänojaa pitkin mutta lääkärin tukeva ote kielestäni teki epätoivoisesta yrityksestäni mahdottoman suorittaa. Samalla skalpelli lävisti tulehtuneen kitalakeni limakalvot ja saatoin kuulla oman huutoni jostain kaukaisuudesta.

Noh, siitä selvittiin ja kokonaisuudessaan olo lopulta helpottui. Tapasin käytävällä kätilön, joka kertoi kokeneensä sekä synnytyksen että minulle tehdyn toimenpiteen, ja kertoi synnytyksen olevan pikku nipistys tuohon verrattuna.

Seuraavana päivänä minut kutsuttin uudestaan tuohon huoneeseen. Kävellessäni kohti huonetta mietin hetken että pitäisikö varmuuden vuoksi hyvästellä perhe ja kaikki muutkin tärkeät ihmiset, mutta uskoin vakaasti jääväni eloon. Vastassa minua oli nyt venäläis-syntyinen lääkäri sekä kaksi hoitajaa. Jälleen minua pyydettiin istumaan tuohon tuskien tuoliin ja tällä kertaa lääkäri oli täysin rehellinen: "Mjinä pyydän anteeksi. Mjinun on shatutettava shinua. She on kuin kjidutusta, mjutta she on pakko tjehdä. She tjulee shattumaan, kjovasti." Istuin tuoliin ja toisen hoitajan tarttuessa minua kädestä tajusin ettei tämä ole leikkiä. Samalla lääkäri otti edessäni tukevan asennon, tarttui kieleeni niillä erikoisilla hanskoilla ja nyökkäsi toiselle hoitajalle, jolloin tämä otti päästäni jonkin painimallisen päänhallintaotteen. Tällä kertaa kurkkuun tungettiin jättimäiset pihdit, joilla tartuttiin eilen tehdyn haavan tulehtuineisiin reunoihin ja vähän ravisteltiin sitä märkää ulos sieltä haavasta. Taasluulin olevani helvetin porteilla kuullessani oman huutoni jostain kaukaisuudesta kunnes se viimein oli ohi...käsittämätön tuska. Hoitajat hellittivät otteensa ja ensimmäisenä tarkastin tuolilta olinko laskenut alleni, en onneksi ollut. Mutta tämän perusteella pystyin päättelemään miksi nuo toimenpiteet tehdään kovalla puisella penkillä - se on helpompi siivota.

Kotiuduin viimein, mutta huomenna vielä pienet pihtisessiot...pelottaa.