maanantai 2. kesäkuuta 2014

Tässä eräänä päivänä minut yllätti täysin valtaisa kurkkukipu, joka iltaa kohden tuntui siltä kuin nieluni syövereissä olisi vietetty Tuonelan grillauspitoja. Nukkumaan mennessäni ahmin suuhuni kaikki lääkekaapista löytyvät vähänkään kivun helpoitukseen viittaavat valmisteet, muttei näistä kuitenkaan ollut minkäänlaista apua vaivaan.

Aamuyöllä sitten tunsin lievää hengitysvaikeutta ja raahauduin peilin eteen katsomaan mitä siellä kurkussa tapahtuu. Avatessani suuta amolleen luulin ensin siellä möllöttävän iltapalaksi nauttimani kananmunan jonka ehkä olin unohtanut nielaista, mutta pian totesin että kyllä sen täytyy olla jotain muuta.. Kiireesti sairaalaan.

Perille päästyäni valitin kurkkukipua hoitajalle joka totesi hänellä olevan reseptinkirjoitusoikeus, joten hän laittaa vähän vpenmegaa kehiin ni kyllä sillä mies kuntoon saadaan. Tämä otti tikun käteen ja lampun toiseen ja käski avaamaan suuta..."Mitä vi...., mikä tuo on!?" hän huudahti ällistyneenä, ja alkoi naama valkoisena soittamaan paikkaa osastolle.

Perille päästyäni iskettiin neuloja käsivarsiin ja nyt ne näyttävätkin samalta kuin Piri-Pekan taipeet hulluimpina juhlavuosina. Letkut laitettiin suoniin ja tiputettiin lääkkeitä suoralla yhteydellä.

Pian minut ohjattiin huoneeseen joka oli päällisin puolin kuin mikä tahansa modernin sairaalan huone. Silmiin kuitenkin pisti pöydällä lojuvat instrumentit, jotka eivät muistuttaneet lainkaan mitään normaaleja lääkärityökaluja vaan enemmänkin puusepän välineitä kahvoineen ja talttoineen. Keskellä huonetta oli puurakenteinen, metallilla vahvistettu penkki joka oli täsmälleen samanlainen kuin "Ride the Lighning"-albumin kannessa oleva sähkötuoli. Itsekseni mietin että moni on aikanaan kuollut tuohon penkkiin ja teenköhän minäkään poikkeusta? Lääkäri pyysi minua istumaan tuoliin ja sanoi "Katsotaanpas vähän tuota...kokeilen vähän pienenpienellä neulalla mitä sieltä löytyy." Siinä vaiheessa kun lääkäri veti ylleen teurastaja-mallista esiliinaa ja näppylähanskoja muistuttavia sormikkaita alkoi pieni pelko vallata mieltäni että mitähän nyt tapahtuu. Kysyin varovasti onko toimenpide kovinkin kivulias johon lääkäri vastasi "ei yhtään satu, puudutuspiikki vähän nipistää mutta sen jälkeen et tunne mitään." Se puudutuspiikkikin tulehtuneessa limakalvossa tuntui jo lamaannuttavalta, mutta huomatessani sumeiden silmieni läpi kirurginveitsen välähtävän suuni edessä tajusin sen pienenpienen neulan olleen paskapuhetta... Yritin paeta paikalta selkänojaa pitkin mutta lääkärin tukeva ote kielestäni teki epätoivoisesta yrityksestäni mahdottoman suorittaa. Samalla skalpelli lävisti tulehtuneen kitalakeni limakalvot ja saatoin kuulla oman huutoni jostain kaukaisuudesta.

Noh, siitä selvittiin ja kokonaisuudessaan olo lopulta helpottui. Tapasin käytävällä kätilön, joka kertoi kokeneensä sekä synnytyksen että minulle tehdyn toimenpiteen, ja kertoi synnytyksen olevan pikku nipistys tuohon verrattuna.

Seuraavana päivänä minut kutsuttin uudestaan tuohon huoneeseen. Kävellessäni kohti huonetta mietin hetken että pitäisikö varmuuden vuoksi hyvästellä perhe ja kaikki muutkin tärkeät ihmiset, mutta uskoin vakaasti jääväni eloon. Vastassa minua oli nyt venäläis-syntyinen lääkäri sekä kaksi hoitajaa. Jälleen minua pyydettiin istumaan tuohon tuskien tuoliin ja tällä kertaa lääkäri oli täysin rehellinen: "Mjinä pyydän anteeksi. Mjinun on shatutettava shinua. She on kuin kjidutusta, mjutta she on pakko tjehdä. She tjulee shattumaan, kjovasti." Istuin tuoliin ja toisen hoitajan tarttuessa minua kädestä tajusin ettei tämä ole leikkiä. Samalla lääkäri otti edessäni tukevan asennon, tarttui kieleeni niillä erikoisilla hanskoilla ja nyökkäsi toiselle hoitajalle, jolloin tämä otti päästäni jonkin painimallisen päänhallintaotteen. Tällä kertaa kurkkuun tungettiin jättimäiset pihdit, joilla tartuttiin eilen tehdyn haavan tulehtuineisiin reunoihin ja vähän ravisteltiin sitä märkää ulos sieltä haavasta. Taasluulin olevani helvetin porteilla kuullessani oman huutoni jostain kaukaisuudesta kunnes se viimein oli ohi...käsittämätön tuska. Hoitajat hellittivät otteensa ja ensimmäisenä tarkastin tuolilta olinko laskenut alleni, en onneksi ollut. Mutta tämän perusteella pystyin päättelemään miksi nuo toimenpiteet tehdään kovalla puisella penkillä - se on helpompi siivota.

Kotiuduin viimein, mutta huomenna vielä pienet pihtisessiot...pelottaa.

3 kommenttia:

  1. Kurkkupaise ei oo kiva juttu! Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Ei hittolainen!!
    Yönkö aikana tosiaan tupsahti? Eikä mitään vakavampaa?
    Tsemppiä huomiselle!

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia.:) Siitä selvittiin ja taas henki kulkee.:)

    VastaaPoista