Arvon lukijat, tässä on ollut hieman hiljaisempi hetki blogipäivitysten suhteen ja se jatkunee vielä ainakin hetken. Tähän on syynä se että eräs arvostettu kustannusyhtiö otti minuun yhteyttä ja parasta aikaa on neuvottelut käynnissä josko jonkinmoista yhteistyötä syntyisi näistä minun ajatuksista ja ahdistuksista. Mutta laitan taas tavaraa jakoon kun sen aika koittaa. Kiitos että olette käyneet tätä lukemassa niin runsaslukuisesti. Cheers! :)

Vapaapäivä. Heräsin aamulla iloisena uuteen päivään, suunnitelmana viettää laatuaikaa 4-veen kanssa ostosreissuineen ja mummolavierailuineen. Välittömästi tämän juniorin noustessa ylös sängystä havaitsin hänen nousseen väärällä jalalla ja totesin että taas alkaa pojan sisäinen Damien nousta pintaan. Päivän mittaan käytöstä analysoidessani totesin pojan kehittäneen "viisiportaisen kamelinselän katkaisevan ärsytysmetodin."

Vaihe 1: aloittessani katsomaan paikallista uutislähetystä tv:stä havaitsen toimittajan käsittelevän erittäin mielenkiintoista aihetta. Samaan aikaan 4-veen sisäinen vaisto sanoo "nyt iskä haluaa, siis oikeasti haluaa katsoa noita uutisia", joten hyppää syliini sohvalle hajareisin tuoden naamansa omani eteen lähietäisyydelle. Koitan väistellä näköestettä siirtäen omaa päätäni puolelta toiselle, mutta cobraakin nopeammin 4-vee siirtää omansa eteeni. Kielto ei auta, joten nostan hänet tukevalla otteella kainalosta viereeni sohvalle. Poika yrittää uudelleen kavuta eteeni, jolloin toistan tuon lähisiirto-toimenpiteen. Tämän johdosta alkaa välitön mielenilmaus, joka toteutetaan valtavalla, kaikki melurajat ylittävällä huudolla korvani juuressa. Yllättäen samalla sekunnilla huuto loppuu, kun mielenkiintoisen asian käsittely uutisissa on saatu päätökseen. Ärsytyksen ensimmäinen vaihe on saavutettu.

Vaihe 2: kokkaan 4-veelle aamupalaksi puuroa joka on maustettu kanelilla, sokerilla ja omenalla. Sitä puuroa jota kävin vartavasten erikseen ostamassa ilahduttaakseni tuota nulikkaa uudella herkullisella makuelämyksellä. Samalla kun kannan sopivasti jäähdytetyn annoksen pojan eteen tämä ilmoittaa "Se on muuten semmoinen juttu että minä en syö, en yhtään." Käytän kaikki mielikuvitukseni metodit saadakseni pojan syömään: houkuttelun, lahjomisen, kehoituksen, käskytyksen, kovan käskytyksen, kiristyksen ja juuri kun olen valmis viimeiseen keinoon eli uhkailuun joudun poistumaan henkilökohtaiseen huoltoon. Hetken kuluttua natiainen huutaa: "Söin jo kaikki!" Suunnattomasti kuulemastani ilahtuneena riennän kohti keittiötä ja havaitsen matkalla vastaan kävelevän koiran joka tyytyväisenä nuolee huuliaan. Pöydän ääreen päästessäni huomaan lautasen olevan tyhjä ja totaalisen kiiltävä, kuin suoraan tiskikoneesta otettu puhdas astia. Lasken yhteen koiran ilmeen ja kiiltävän lautasen = ärsytyksen toinen vaihe saavutettu.

Vaihe 3: kerään kaikki 4-veen käyttämät vaatteet lattialle ja pyydän tätä pukemaan. Vastaus on "en pue!" Käytän taas samat vaiheen 2 metodit ja huomaan kovan käskytyksen tehoavan- poika pukee viimeisiä vaatekappaleita ylleen. Lähden pukemaan omia ulkovaatteita päälle ja viimeisimpänä solmin maihinnousukenkieni nauhat kiinni. Toimesta suoriuduttuani nousen ylös ja kohdistan katseeni poikaan kertoakseni että on aika lähteä mummolaan. Samalla havaitsen että nulikka on ärsyyntynyt epäonnistuneesta pipon asennosta ja tästä mielenosoituksena riisunut itsensä ilkosen alasti. Maihinnousukengät auki ja pukemaan poikaa, joka sätkii kuin ennätyshauki isävainaan veneen pohjalla. Ärsytyksen kolmas vaihe saavutettu.

Vaihe 4: kävelemme viimein Citymarketin käytävää ja virhearvioinnin seurauksena huomaan ajautuneeni samalle käytävälle jolla leluosasto sijaitsee. Viime hetkellä yritän kääntää auto-mallisen ostoskärryn kohti miesten vaateosastoa jonka kautta pääsisin huomaamattomasti livahtamaan ruokaosastolle, ohi leluosaston viekkaan väijytyksen. Käännökseni toteutuu liian myöhään, vihollinen on näyttäytynyt ja tarkkasilmäinen 4-vee havaitsee tämän välittömästi. Käytävillä raikaa suunnaton vaatimusten huuto ja kiukku- vihollisen luokse on päästävä! Totean etten voi antaa periksi tai edestäni sen löytäisin, joten suuntaan kärryt kohti ruokaosastoa. Huudon loppuessa havahdun jotain puuttuvan- nulikan pipoa ei enää ole kärryssä. Tämän kohtaloa tiedustellessani saan vastauksen "Heitin sen pois". Kysyessäni tapahtumapaikan sijaintitietoja vastaus on "En kerro!" Ärsytyksen neljäs vaihe saavutettu.

Vaihe 5: Kassalinjalle päästessämme 4-veen katse on kuin koiranpennulla. Kyyneleet vuotaneet poskille pettymyksestä ja suupielet hieman säälittävästi alaspäin. Tervehdin kohteliaasti myyjää ja laitan ostoksiani kassalinjalle. Samalla 4-vee nousee ulos kärrystä ja sanoo kuuluvalla äänellä silmät kostuneina "Ethän isi anna minulle enää selkään kun päästään kotiin?" Kassan toiminta pysähtyy, hiljaisuus laskeutuu, naapurijono pysähtyy, katseet kohdistuvat minuun. Suorastaan kuulen sen naapurijonon naisen tekstaavan numerotiedusteluun lastensuojelun numeroa ja se takanani oleva herra miettii uskaltaisiko tuon edessä olevan kaljupään asioihin puuttua. Olen kuitenkin herraa noin 40 kiloa painavampi joten tämä päättää tyytyä minun seuraamiseeni P-alueelle ottaakseen rekisterinumeron ylös ja mahdollisesti miettii nimetöntä kirjettä sosiaaliviranomaisille. Samalla tunnen polvieni notkahtavan itkupotkuraivarin lähestyessä mutta kokoan itseni, ja huomaan pystyväni edelleen antamaan esimerkkiä 4-veelle kuinka kuuluisi käyttäytyä. Ärsytyksen viides vaihe saavutettu, kuudes olisi jo ehkä ollut liikaa.

(Tiedoksi, minä EN anna lapsille "selkään".)